Luottokortti

Luottokorteissa on eroja: niin luottorajan määrissä, vuosimaksuissa, kuin peruskoroissakin sekä tietenkin vielä muissa ominaisuuksissa/eduissa, joten on enemmän kuin järkevää tutkia eri vaihtoehtoja.

Luottokorttien historiaa

Ensimmäiset luottokorteiksi luettavat maksuvälineet laskettiin liikkeelle Yhdysvalloissa 1800-luvun lopussa. Liikkeellelaskijana oli Hotel Credit Letter Company -hotelliketju tarkoituksena tarjota hotellipalveluita vakituisille asiakkailleen. Yhdysvalloissa otettiin 1920-luvulla käyttöön eri kortteja varsinkin polttoaineen myyntiin. Nykymallinen maksukortti syntyi Yhdysvalloissa 1950-luvun alussa, kun Diners Club -kortti tuli markkinoille. 1958 lanseerattiin American Express ja Carte Blanche. Näihin kortteihin ei vielä liittynyt luotto-ominaisuutta. Luotto-ominaisuuden sisältävät varsinaiset yleisluottokortit tulivat markkinoille hiukan myöhemmin. Niistä ensimmäinen oli Visa-korttia edeltänyt BankAmericard. Vuonna 1964 perustettiin Ruotsissa Eurocard. Se liittoutui pian vuonna 1966 perustetun Master Chargen kanssa, josta myöhemmin tuli Mastercard.